Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Mustavuori (5/11)


Pinta-ala (kartalta)
43,26 ha

Arvoluokat

I
hyvin arvokas

Kohdekuvaus

RAJAUS: Mustavuoren jo luonnonsuojelualueiksi säädetyt osat eivät sisälly tähän rajaukseen, mutta muodostavat luontevan ja arvokkaan jatkeen tälle kohteelle.

KUVAUS- JA LAJITIEDOT: Mustavuori on niin tutkijoiden kuin suuren yleisön hyvin tuntema luonto- ja virkistysalue. Se on maineikas, myös opetus- ja tutkimuskohteena, etenkin monipuolisen ja hyvin säilyneen lehtokasvistonsa ja -kasvillisuutensa vuoksi. Alueen lehtokasvien kirjo onkin mittava: edempänä kohdassa arvoluokka lueteltujen lajien ohella läsnä ovat muiden muassa pystykiurunkannus, isokäenrieska, tesma, kevätlehtoleinikki, kurjenkello, koiranvehnä, sinivuokko (paikoin näyttävän runsas), mustaherukka, pohjanpunaherukka, koiranheisi ja isoalvejuuri. Lehdot, joiden tyypit ulottuvat notkojen kosteista lehdoista rinteiden kuivahkoihin lehtoihin, ympäröivät korkeata kalliokkomäkeä. Sen kivissä on jo luontaisesti runsaanlaisesti vaateliaita kasveja hyödyttäviä mineraaleja, ja voimakas linnoittaminen lukuisine kaivantoineen on vielä suuresti edistänyt ravinteiden liukenemista kasvien käyttöön. Niinpä myös kohteen kalliokasvisto on huomattavan runsas ja sen jäseniin kuuluvat lukuisat vaateliaanpuoleiset lajit kuten pölkkyruoho, lituruoho, ruotsinpitkäpalko, mäkiarho, mäkivirvilä, mäkihorsma, pensaikkotatar, mäkikuisma, orjanruusu, keltamaksaruoho ja ketokäenminttu sekä erikoisuuksina ruoholaukka ja rantatädyke. Ehjien kallioiden lisäksi kaivantojen seinämät ja louhekasat tarjoavat rutkasti kasvusijoja etenkin tumma- ja liuskaraunioiselle, kivikkoalvejuurelle, karvakiviyrtille, haurasloikolle, haisukurjenpolvelle, mäkitervakolle, kalliokielolle, taikinamarjalle ja keto-orvokille. Kallioalueen kasvistoon luovat mosaiikkimaisuutta kalliosuot sekä kangasmetsälaikut ja -suikaleet.

ARVOLUOKKA: I (valtakunnallisesti silmälläpidettävä ja alueellisesti uhanalainen laji hentosara, valtakunnallisesti silmälläpidettävät lajit ahokissankäpälä, kartioakankaali ja kellotalvikki, alueellisesti uhanalainen ja Helsingissä vaarantunut laji tähtitalvikki, Helsingissä erittäin uhanalaiset lajit valkolehdokki ja korpinurmikka, Helsingissä vaarantuneet lajit tesmayrtti, metsämaarianheinä, imikkä ja lehtokielo sekä huomattavat lisäarvot). Lisäarvoina Helsingissä silmälläpidettävät lajit pitkäpääsara, kevätlinnunsilmä, lehtosinijuuri, keltavuokko, lehtopähkämö, metsävirna, ketokäenminttu ja aholeinikki, Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit mustakonnanmarja, lehtokorte, kevätlinnunherne, lehtokuusama, kotkansiipi, lehtotähtimö, lehtopalsami, näsiä, pähkinäpensas, metsälehmus, metsäruusu, yövilkka, keltatalvikki, ketunlieko, maariankämmekkä, raate, mäkiarho, mäkihorsma, mäkilemmikki, haisukurjenpolvi, liuskaraunioinen, tummaraunioinen ja karvakiviyrtti sekä kohteen luonnontilaisuus, näyttävyys (etenkin topografia ja kasvillisuuden kevätaspekti), monipuolisuus, kasvillisuustyyppien edustavuus (varsinkin lehtotyypit), historialliset arvot (lukuisat I maailmansodan aikaisen maalinnoituksen kaivannot) ja laajuus.

ARVON YLLÄPITO: Kohde tulee säätää luonnonsuojelualueeksi täydentämään erittäin edustavana osana jo aiemmin perustettua Mustavuoren-Porvarinlahden suojelualuetta.


Kohteen lajihavainnot