Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Landbon liittymän kallioniityt (12/11)


Pinta-ala (kartalta)
0,97 ha

Arvoluokat

I
hyvin arvokas

Kohdekuvaus

Kohteessa on v. 2022 tehty päivityskartoitus ja v. 2023 tarkistuskartoitus. Kartoitusten tiedot on tallennettu kohdekuvaukseen.

KUVAUS JA LAJITIEDOT: Porvoon moottoritien ja Knutersintien liittymän luoteishangassa pikkutien molemmin puolin on säilynyt kalliopaljastumilla liepeineen vanhan talonpaikan tuntuman ketomaista niittykasvillisuutta. Sen yllättävänkin rikkaaseen lajistoon kuuluvat muun muassa keltamatara, ketoneilikka, ahokissankäpälä, aholeinikki, kevättädyke, kevätkynsimö, lituruoho, pölkkyruoho, kevättaskuruoho, mäkivirvilä, keto-orvokki, ahojäkkärä, ruusuruoho, orjanruusu, suppujäsenruoho ja keltamaksaruoho. Uusina huomionarvoisina lajeina vuonna 2022 tavattiin valtakunnallisesti silmälläpidettävä kartioakankaali ja jäkki. Kohteelta ei vuoden 2022 päivityskartoituksessa eikä v. 2023 tarkistuskartoituksessa havaittu sille aikaisemmin kirjattuja mäkihorsmaa, ketotädykettä, hinaa, pukinpartaa, pikkukäenrieskaa, ahokissankäpälää, ukontulikukkaa, haurasloikkoa, eikä ihmisen aikoinaan tuomia idänsinililjaa eikä pystykiurunkannusta.

ARVOLUOKKA: I (valtakunnallisesti vaarantunut laji keltamatara, mutta ympäristö vahvasti muuntunut; valtakunnallisesti silmälläpidettävät lajit ketoneilikka ja kartioakankaali). Lisäarvoina Helsingissä muuten huomionarvoinen laji kevättädyke.

ARVOLUOKAN MUUTOS 2022/2023: II -> I.  (Kohteessa esiintyy valtakunnallisesti uhanalainen keltamatara)


Tapahtumat

Pvm
22.01.2024
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteessa on v. 2022 tehty päivityskartoitus ja v. 2023 tarkistuskartoitus. Kartoitusten tiedot on tallennettu kohdekuvaukseen. 22.1.2024 on päivityskartoituksen tietojen tallennuksen aloituspäivämäärä koko v. 2023 kartoitetun aineiston osalta.

Pvm
19.01.2024
Tapahtumatyyppi
Kohteen arvotus tai arvon muutos
Kuvaus
Arvoluokkamuutos II -> I. Päivityskartoitus on tehty 2022 ja tarkistuskartoitus 2023.

Kohteen lajihavainnot