KUVAUS- JA LAJITIEDOT: Storträsk on ruskeavetinen, pienehkö (4,49 ha) järvi, jota ympäröivät pohjoisessa, idässä ja etelässä pääasiassa metsät ja melko korkeat kalliot, lännessä puolestaan laajahko suoalue pienine metsäsaarekkeineen. Järven vedessä kasvavat pohjanlumme runsaana ja kaitapalpakko melko runsaana sekä ulpukka, järviruoko ja (pohjoispäässä) leveäosmankäämi niukkoina. Järveä kehystää etelässä ja lännessä nevareunus, joka on pääosin kapea, keskiravinteinen ja ruohoinen, mutta laajenee lounaisen lahden perukassa noin 30 m leveäksi ja karummaksi. Reunuksen valtakasvina on vesirajan tienoossa enimmältään joko pullosara tai jouhisara, mutta paikoin valkopiirtoheinä tai mutasara ovat näyttävän runsaita. Muista suo- ja luhtakasveista ovat reunuksella laajentumineen ja usein myös järven muilla rantaosuuksilla läsnä mm. melko runsaat pyöreälehtikihokki, vehka, raate, luhtavilla (vain lounaassa), kurjenjalka, terttualpi ja luhtarölli, paikoin runsaat muurain, suokukka ja isokarpalo, paikoin melko runsas pikkukarpalo sekä niukemmat leväkkö, rahkasara (molemmat vain lounaassa), pitkälehtikihokki (lounaassa ja luoteessa), riippasara (vain luoteessa), myrkkykeiso, suoputki ja siniheinä. Järven länsipuolella suokasvillisuus jatkuu nevareunuksesta länteen edustavana isovarpurämeenä ja sitä kivennäismaahan rajoittavana korpilaiteena maariankämmeköineen. Etelärannalla nevan ja metsän välillä on paikoin kapealti joko rämettä tai korpea.
ARVOLUOKKA: I (Helsingissä hyvin harvinainen ympäristötyyppi suorantainen järvi sekä hyvin harvinaisina kasvillisuustyyppeinä maaduntanevat). Lisäarvoina Helsingissä erittäin uhanalaiset lajit kaitapalpakko, pitkälehtikihokki ja leväkkö, Helsingissä vaarantuneet lajit suokukka, mutasara, pyöreälehtikihokki, valkopiirtoheinä, pikkukarpalo ja rahkasara, Helsingissä silmälläpidettävä laji pohjanlumme, Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit maariankämmekkä ja raate sekä kohteen maisemallinen merkitys.
ARVON YLLÄPITO: Järveen istutetaan pyyntikokoisia kirjolohia, joiden kalastamiseen myydään lupia. Toimintaa varten on järven länsi- ja lounaisrannalle rakennettu lankuista vesirajan tuntumaan pitkospuut veteen työntyvine ulokkeineen. Vaikka ao. kalastustoiminta loppuisikin kansallispuistoon sopimattomana, on pitkospuut syytä pitää kunnossa, jotta liikkuminen ei ohjaudu herkkiä reunussoita nykyistä enemmän tallaavaksi.