Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Östersundominpuron alajuoksu (4/13)


Pinta-ala (kartalta)
3,01 ha

Arvoluokat

II
huomattavan arvokas

Kohdekuvaus

Kohteessa on v. 2022 tehty päivityskartoitus, jonka tiedot on tallennettu kohdekuvaukseen.

KUVAUS JA LAJITIEDOT: Östersundominpuron Stora Dammenin alapuolisella osuudella on arvokasta puronvarsilehtoa myös suojellusta alueesta ylävirtaan, oikeastaan Stora Dammenille asti, vaikkakin luoteeseen päin lopulta aivan puron varteen rajoittuen. Suojelualueesta pohjoiseen melko pitkä ja vaikuttava kalliojyrkännejakso luo vaikuttavan kehyksen purouomalle, jonka puustoa luonnehtivat mahtavatkin tervalepät sekä varsinkin yläjuoksulla järeät kuuset ja tuuheat tuomiryteiköt. Puron tuntuman kosteiden lehtojen kasvistoa luonnehtivat suursaniaisten (hiirenporras, kotkansiipi, metsäalvejuuri) lisäksi pienemmät saniaiset (metsä- ja korpialvejuuri) sekä hyvin runsaat lehtopalsami ja lehtotähtimö. Paikoittaisempia puron veden ja äyrään ruohoja ovat purolitukka, ratamosarpio, rentukka, keltakurjenmiekka, rantakukka, punakoiso sekä vain suojelualueen yläpuolella lehtoa saastuttanut isosorsimo (suojelualueella ja siitä alavirtaan runsas!). Hieman jo purosta erillään on mesiangervon tai/ja nokkosen vallitsemaa suurruoholehtoa. Ylempänä rinteillä lehtokasvistoa edustavat muun muassa jänönsalaatti, tesma, sudenmarja ja koiranheisi. Isoalvejuuri rajoittuu jyrkänteiden alusille, mutta on siellä runsas, samoin kuin itse kallionseinillekin asettunut kivikkoalvejuuri. Kohteelta ei vuoden 2022 päivityskartoituksessa havaittu kohteelle aiemmin kirjattua palleropalpakkoa eikä harajuurta.

ARVOLUOKKA: III (Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit purolitukka, lehtopalsami, kotkansiipi ja lehtotähtimö). Lisäarvona kohteen joltinenkin luonnontilaisuus.

ARVOLUOKAN MUUTOS V. 2022: Alueellisesti uhanalaista ja Helsingissä erittäin uhanalaista harajuurta ei havaittu v. 2022 päivityskartoituksessa. Arvoluokkamuutos II -> III.


Tapahtumat

Pvm
14.03.2023
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2022. 14.3.2023 on päivityskartoituksen tietojen tallennuksen aloituspäivämäärä koko v. 2022 kartoitetun aineiston osalta.

Pvm
14.03.2023
Tapahtumatyyppi
Kohteen arvotus tai arvon muutos
Kuvaus
Arvoluokkamuutos II -> III. Päivityskartoitus on tehty v. 2022.

Kohteen lajihavainnot