Kohde on alun perin kartoitettu ja rajattu vuonna 2014. Uusi kartoitus tehty v. 2021, jolloin kohdetta laajennettu itään ja lisätty toinen osa-alue länsipuolelle. Kohteen nimi on päivityksessä vaihdettu Niinisaari-Skillberget -> Porvarinlahden eteläranta.
Kaksiosainen kohde sisältää Porvarinlahden ja Vuosaaren satama-alueen välissä sijaitsevat, peltojen ja maatalousrakennusten kahteen osa-alueeseen jakamat metsät. Laajemman, itäisen osa-alueen halki kulkee tie Skillbergetin itäpään talolle. Kohteen molemmilla osa-alueilla on useita vanhoja, osin metsittyneitä kaivosalueita. Pääosa kohteesta sisältyy Helsingin luonnonsuojeluohjelman 2015-2024 (Erävuori ym. 2015) rajaukseen.
Itäisen osa-alueen metsien rehevyystaso vaihtelee lehdoista kuivahkoihin kankaisiin ja pienialaisiin metsäisiin kallionyppylöihin. Jonkin verran on myös korpia ja tervaleppävaltaista metsäluhtaa. Niinisaaren sekä Skillbergetin välissä on kaistale metsittyvää entistä rantaniittyä. Pääosa alueen metsistä on varttuneita tai vanhahkoja, mutta jonkin verran löytyy myös nuorempipuustoisia kuvioita. Vanhimmat metsiköt keskittyvät Niinisaaren pohjoisluoteisosaan, Porvarinlahden ranta-alueen läheisyyteen.
Alueelta löytyy niin kuusivaltaisia, mäntyvaltaisia, lehtipuuvaltaisia kuin usean puulajin muodostamia sekapuustoisia metsikkökuvioita. Valtaosa metsistä on saanut kehittyä melko pitkään ilman metsänhoitotoimia, mutta osaa metsistä on jossakin vaiheessa harvennettu. Vaikka metsät eivät vielä pääsääntöisesti olekaan erityisen vanhoja, niihin on monin paikoin muodostunut merkittäviä määriä, paikoin erittäin runsaasti eri-ikäistä havu- ja lehtilahopuuta.
Laajemman osa-alueen lahopuustoisimmat metsiköt keskittyvät Niinisaaren luoteis- ja pohjoisosaan, Niinisaaren lounaiseteläosaan (osa tien ja radan välisistä metsistä) sekä Skillbergetin etelä- ja länsiosaan. Kuutiomääräisesti eniten on eri-ikäistä kuusta, eri-ikäistä koivua lahoaa harvakseltaan useilla kuvioilla. Mäntylahopuun esiintyminen keskittyy selkeästi kallionyppylöille. Lisäksi alueen seka- ja lehtimetsissä on merkittäviä määriä ohutta ja keskijäreää raita-, haapa- ja harmaaleppälahopuuta. Porvarinlahden ranta-alueen kapeissa tervaleppälehdoissa on myös jonkin verran tervaleppälahopuuta.
Peltoalueen muusta alueesta erottama pienempi, läntinen osa-alue sisältää radan, pellon ja Porvarinlahden välisiä rinnemetsiä, joiden pohjoisosassa on useita kalkkilouhoksia. Osa-alueen pohjoisosa on rehevää lehtoa (kuvio 56), etelämpänä metsät ovat lähinnä lehtomaista ja tuoretta kangasta (kuviot 90 ja 91). Lehtoalue on vanhapuustoista kuuden puulajin kuusivaltaista sekametsää, jossa lahoaa hyvin runsaasti eri-ikäistä kuusilahopuuta sekä varsinkin rannassa merkittävästi myös tervaleppää ja muuta lehtilahopuuta. Osa metsästä on sukkessiossaan ns. avautumisvaiheeessa eli lähes puolet vanhasta puustosta on kuviolla lahopuuna. Etelä- lounaispuoliset kangasmetsäkuviot ovat vanhoja suojuspuuhakkuukuvioita, joiden vanhemmasta puustosta merkittävä osa makaa nykyisin maassa eri-ikäisenä lahopuuna. Lahopuuna on etenkin järeää kuusta. Kuusilahopuun laadun osalta tämä noin 2,1 ha laajuinen metsäalue sisältää Mustavuori-Niinisaaren laajemman aluekokonaisuuden selvään parhaimmistoon kuuluvia metsiä.
LAJITIEDOT
Selvitysalueelta havaittiin selvityksessä 73 lajia, mikä on selvitysaikaan ja vuoden keskimääräistä heikompaan kääpätilanteeseen suhteutettuna huomattavan korkea lajilukumäärä. Kohteelta on lisäksi 2014 selvityksessä havaittu 17 sellaista lajia, joita ei havaittu 2021 selvityksessä eli haavanarina-, hartsi-, keltakeri-, koivunkynsi-, korpilude-, kuori-, männynkynsi-, lovi-, maitovaha-, nukkavyö-, okra-, poimu-, risukara-, viherkeri- ja viinikääpä, kultakurokka sekä rosokka. Alueelta 2000-luvulla havaittujen kääpälajien kokonaislukumäärä nousee peräti 92 lajiin, kun huomioidaan myös laji.fi-tietojärjestelmän vuoden 2020 havainnot (Allar Antson) typäs- ja kevätkäävästä.
2021 selvityksessä alueelta havaittiin 36 indikaattorikääpää sekä seitsemää muuta indikaattoriarvoa omaavaa orvakka- ja orakaslajia. Määrä on kahden päivän selvityksessä huomattavan korkea ja kertoo alueen huomattavasta arvosta. Indikaattorilajien lukumäärä kohoaa 59 lajiin, kun huomioidaan myös vuoden 2014 selvityksen indikaattorikääväkkäiden havainnot. Indikaattorilajien kokonaismäärä lähenee Helsingin ennätystä, ainoastaan selvästi paremmin selvitetyltä Veräjämäen kaakkoispuolisen metsän alueelta tunnetaan enemmän (61 kpl) kyseisiä lajeja.
Syksyn 2021 selvityksessä havaittiin kuutta punaisen kirjan lajia eli kastanjakääpää (VU), peikonnahkaa (RT/NT), sitruunakääpää (RT/NT), huopakääpää (NT), laikkukääpää (NT) ja rustikkaa (NT). Laikkukääpä havaittiin neljästi, rusokantokääpä kolmesti, peikonnahka kahdesti ja muut lajit kerran.
Kaikkiaan kohteelta havaittujen Punaisen kirjan lajien kokonaisluku nousee 11 lajiin, kun huomioidaan vuonna 2014 havaitut lovikääpä (EN), poimukääpä (VU), keltakerikääpä (DD), korpiludekääpä (RT/NT) sekä koivunkynsikääpä (RT). Punaisen kirjan lajien määrä on Helsingin kääpäalueiden korkeimpia.
Kohteen lajeista erityisen merkittävä on koko maassa hyvin harvinaisen lovikäävän ainoa tunnettu esiintymispaikka pääkaupunkiseudun Viherkehän alueella sekä samalla Uudellamaalla. Laji kasvoi alueella kuusimaapuulla. Merkittävä on myös raitamaapuulta havaittu poimukääpä, jolla on Helsingissä ilmeisesti vain kaksi muuta 2000-luvun nykyesiintymää. Keltakerikääpäesiintymä edustaa puolestaan yhtä lajin alle kymmenestä Suomen nykyesiintymästä. Helsingissä hyvin harvalukuinen on myös lehtomaalla kasvava huopakääpä. Kohteen kuusilahopuun hyvästä laadusta kertovat alueelta havaitut peikonnahka sekä sitruunakääpä.
Muista alueen lajeista Helsingissä melko harvalukuisia ovat aarnikääpä, haavanarinakääpä, istukkakääpä, kastanjakääpä, kermakääpä, kruunukurokka, kultakurokka, kultarypykkä, laikkukääpä, maitovahakääpä, pajunkääpä, poimulakkikääpä, riukukääpä, rosokka sekä silokääpä.
Niinisaari-Skillbergetin alueella on Helsingin oloissa huomattavaa merkitystä etenkin lehtipuusta riippuvaisen kääpälajiston suojelulle. Huomattavan merkittävä alue, varsinkin erillinen länsiluoteisosa, on myös kuusilahopuulla eläville lajeille. Jonkin verran merkitystä alueella on myös mänty- ja haapalahopuiden lajistolle. Niinisaaren pohjoisreunan kuusilehdolla on merkitystä myös iäkkäistä lehtokuusista riippuvaiselle, Helsingissä harvinaiselle huopakäävälle. Kohteen kokonaisarvoa on vaateliaan kääpälajiston suojelun näkökulmasta syytä pitää valtakunnallisena.
ARVOLUOKKA
Arvoluokka I (Hyvin arvokas kääpäalue)
Kohde täyttää syksyn 2021 osin epäkattavan selvityksen perusteella hyvin selvästi kolme arvoluokan alakriteeriä. Indikaattorilajien kokonaismäärä on huomattavan korkea (43 lajia, raja-arvo 25 lajia), Punaisen kirjan lajeja on kuusi (raja-arvo kuusi lajia) ja lisäksi indikaattorilajien osalta ylittyy 20 lajin raja-arvo niin lehtipuulajien (26 lajia) kuin havulahopuulajien (25 lajia) osalta.
Mikäli huomioidaan vuosien 2014 ja 2021 selvitysten kaikki havainnot, täyttyvät kaikki viisi Helsingin kääpäalueiden luokan I alakriteeriä eli alueelta on havaintoja myös vähintään viidestä valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisesta lajista (seitsemän lajia) sekä erittäin uhanalaisesta lajista (lovikääpä). Tämä kaikkien viiden alakriteerin täyttyminen on Helsingin kääpäalueiden kohdalla hyvin harvinaista.
ARVOJEN YLLÄPITOON LIITTYVÄT SUOSITUKSET
Valtakunnallista tasoa olevat kääpälajistolliset arvot antavat selvän lisäperusteen alueen metsien mahdollisimman laajalle lakisääteiselle suojelulle. Tämä suositus koskee myös niitä Niinisaaren eteläosan metsiä sekä länsiluoteisosan metsiä (kuvio 91), jotka eivät sisälly Helsingin luonnonsuojeluohjelman 2015-2024 aluerajaukseen.
Kohteelta havaittu vaatelias lajisto ei edellytä luonnonhoidollisia toimia. Metsien säilyttäminen mahdollisimman luonnontilassa, tuulenkaatojen metsään jättö sekä tien ja rakennusten ympäristöstä sekä alueen eteläreunalta mahdollisesti kaadettavien puiden jättäminen maalahopuiksi ovat toimenpiteinä erittäin suositeltavia.