Alustalaismäki on Yliskylän itäosassa, Karpiselän rannassa, sijaitseva metsäinen mäki. Kohde sisältää kaksi kapean lehtonotkelman toisistaan erottamaa pientä kallioaluetta, mäen länsi- ja pohjoispuolisia kallionlievelehtoja sekä kallioalueiden itäpuolella mereen laskevan kangasmetsärinteen.
Kohteen metsät ovat pääosin luonnontilaisen kaltaisia. Kalliomäet ovat kitumaan kalliomänniköitä, joissa lahoaa jonkin verran mänty-, koivu- ja pihlajalahopuuta. Kalliomäkien välisessä eteläpohjoissuuntaisessa lehtonotkelmassa kasvaa koivujen, raitojen, mäntyjen ja haapojen joukossa runsaasti puumaisia vaahteroita. Notkossa lahoaa merkittävästi raita- ja pihlajalahopuuta sekä hieman mänty-, koivu- vaahtera- ja haapalahopuuta. Notkon eteläosaan on tuotu melko äskettäin pölleiksi sahattuja järeitä vaahtera- ja mäntymaapuita.
Kallioalueen mereen laskevalla itärinteellä kasvaa vanhapuustoista kangasmetsää, jonka puusto muodostuu kuusista, männyistä ja koivuista. Rinteessä on myös näkyvästi samoja puita lahopuuna sekä jonkin verran pihlajalahopuuta. Rannassa on tervaleppää niin elävässä puustossa kuin lahopuuna.
Mäen länsireunalla, taloon ja ulkorakennuksiin rajoittuen, on edustavaa raita- ja vaahteravaltaista lehtoa, jossa lahoaa runsaasti raita- ja pihlajalahopuuta. Mäen pohjoispuolella on puolestaan hieno varttunut vaahteravaltainen metsikkö (sekapuuna raitaa, koivua ja pihlajaa), jossa on merkittävästi pihlajamaapuuta ja kallion reunassa myös raitalahopuuta.
LAJITIEDOT
Alustalaismäeltä havaittiin 45 kääpälajia (liite 2), mikä on alueen pinta-alaan ja inventointiaikaan suhteutettuna melko korkea määrä.
Kohteelta havaituissa lajeissa oli 17 indikaattoriarvoa omaavaa lajia (näistä 16 kääpiä). Näissä lajeissa on lähinnä mäntyä, koivua ja muita lehtipuita suosivia lajeja.
Alueen keskiosan lehtimaapuulla kasvanut vaarantunut harjaskääpä oli aikanaan tämän lajin ensimmäinen Helsingin esiintymä, nykyisin havaintoja on puolen tusinaa. Muista alueen lajeista Helsingissä huomionarvoisimpia ovat keltiäis-, kerma- ja punakerikääpä sekä pilliharsukka.
Selvityksen perusteella kohteella elää kohtalaisesti melko vaateliasta mänty- ja raitalahopuiden kääpälajistoa ja lisäksi alueella on jonkin verran merkitystä pihlajaa, koivua, tervaleppää ja vaahteraa suosivan kääpälajiston kannalta.
ARVOLUOKKA
Arvoluokka III (kohtalaisen arvokas kääpäalue)
Kohde täyttää vaarantuneen harjaskäävän takia yhden arvoluokka II kääpäalueen kriteerin, mutta muut luokan kriteerit eivät täyty. Kohde täyttää sen sijaan selkeästi luokan III indikaattorilajien määräkriteerin havu- ja lehtipuuindikaattorien osalta. Lisäksi melko selvästi täyttyy kriteeri, jonka mukaan alueella tulee olla selvästi rikkaampi ja monipuolisempi kääpälajisto kuin Helsingin metsissä keskimäärin ja lajistoon tulee kuulua myös useita arvometsien indikaattorilajeja, vaateliaita lajeja sekä Helsingissä harvinaisia lajeja.
ARVOJEN YLLÄPITOON LIITTYVÄT SUOSITUKSET
Kohteelta havaittu vaatelias lajisto ei edellytä luonnonhoidollisia toimia. Alueen metsien säilyttäminen mahdollisimman luonnontilassa, tuulenkaatojen metsään jättö sekä ulkoilureittien varsilta tai rakennusten läheltä mahdollisesti kaadettavien puiden jättäminen maalahopuiksi ovat toimenpiteinä erittäin suositeltavia.
MAASTOTYÖT JA SELVITYSTEN KATTAVUUS
Keijo Savola selvitti Alustalaismäen kääpälajistoa 18.10.2014 yhteensä 5,5 tuntia. Selvitys pystyttiin tekemään kattavasti koko alueella.