Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Esikoisentien lehtorinne (4/93)


Pinta-ala (kartalta)
0,37 ha

Arvoluokat

I
hyvin arvokas

Kohdekuvaus

Kohteessa on v. 2022 tehty päivityskartoitus, jonka tiedot on tallennettu kohdekuvaukseen.

KUVAUS JA LAJITIEDOT: Kohde on viljava ja mahdollisesti pohjavesivaikutteinen rinne, jonka kasvillisuus on osittain kostean lehdon ja osittain lehtokorven kaltaista ja jota rinteen keskivaiheilla sijaitsevasta putkensuusta tuleva vesi edelleen ravitsee. Puuvartiskasvistoon kuuluvat mm. harmaaleppä, tuomi, kiiltopaju, halava, pohjanpunaherukka ja punakoiso. Lehtoisuudesta kertovat myös muun muassa hiirenporras, tesma ja jänönsalaatti. Märkäpinnoilla kasvavat punakoison ohella ojaleinikki ja ojasorsimo kevyenliikenteen väylän reuna-allikoissa. Putkesta tulevan veden uurtaman puron paljailla hiekka- ja multapinnoilla on jonkin verran metsälitukkaa, ja laji on tavattavissa siellä täällä kohteen muillakin avopinnoilla kohteen läpäisevän ulkoilutien molemmin puolin.

ARVOLUOKKA: I (valtakunnallisesti erittäin uhanalainen laji metsälitukka). - Kohde on sijoitettu arvoluokkaan I, vaikka metsälitukan luontaisuus paikalla ei ole täysin varmaa. Laji saattaa sillä olla rinteen yläpuolisten istutusten rikkakasvistosta peräisin, mutta yhtä lailla voi kuulua rinteen alkuperäiseen lehtokasvistoon, mihin viittaavat varsinkin kohteen läntisimmän osan esiintymät.

RAJAUKSEN PÄIVITYS V. 2005: Rajaus on korjattu metsälitukan todellisen kasvualueen mukaiseksi. 

RAJOITUKSET JA SUOSITUKSET: Tarpeetonta kulkemista kohteen kosteimmissa osissa on syytä välttää herkästi haavoittuvien kosteikkopintojen takia.


Tapahtumat

Pvm
14.03.2023
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2022. 14.3.2023 on päivityskartoituksen tietojen tallennuksen aloituspäivämäärä koko v. 2022 kartoitetun aineiston osalta.

Pvm
30.11.2015
Tapahtumatyyppi
Tutkimus
Kuvaus
Kohteessa on tehty haitallisten vieraskasvilajien kartoitus vuonna v. 2015. Kartoitustietoja voi tarvittaessa tiedustella ympäristöpalveluista (kymp.ltj@hel.fi). Vuonna 2015 vieraslajikartoitus on tehty 38:ssa I-luokan kasvikohtessa.

Pvm
31.12.2012
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen kuvauksen kohtaa Arvoluokka on muutettu v. 2012 arvoluokkapäivityksessä. Itse arvoluokka ei ole muuttunut. Lisätietoa aineistokuvauksessa.

Pvm
28.02.2006
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen rajausta ja tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2005.

Kohteen lajihavainnot