Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Jakomäen linnoitusalue (54/91)


Pinta-ala (kartalta)
19,58 ha

Arvoluokat

I
hyvin arvokas

Kohdekuvaus

KUVAUS- JA LAJITIEDOT: Kohde on hyvin laaja kalliokkoalue, joka alkuaan on ollut karu ja kasvilajistoltaan niukka, mutta jota mittavat Helsingin maalinnoituksen kaivannot louhimisineen ja kalkkilaastin käyttöineen ovat tuntuvasti viljavoittaneet ja sen tien kasvistollisesti monipuolistaneet. Niinpä kohde on kasvistollisesti poikkeuksellisen rikas ja erilaisia kasvistoaineksia yhdistävä. Nimenomaan linnoittamisesta suuresti hyötyvä keto-, niitty- ja kalliokasvisto on täällä rikkaimmillaan. Ketokasviston helmiä ovat saunio- ja ketonoidanlukko. Kohteen tavallisempien kallio- ja ketokasvien mittavaan joukkoon kuuluvat mm. kissankäpälä, pölkkyruoho, ruotsinpitkäpalko, lituruoho, kissankello, ketohärkki, ketokeltto, haurasloikko, hina, mäkihorsma, karvaskallioinen, lampaannata, ahomansikka, ahomatara, keltamatara, ruusuruoho, päivänkakkara, mäkitervakko, hopeahanhikki, hiirenkeltanot (mm. huopakeltano), suppujäsenruoho, kevättädyke, mäkivirvilä, keto-orvokki ja mäkivoikukat sekä jo ennen linnoittamista siellä kasvaneet karukkolajit kuten jäykkärölli, sianpuolukka, polkusara, virnasara, kalliohatikka ja katinlieko. Erityisesti kaivantojen seinillä ja pohjilla sekä louhekasoilla viihtyvät saniaiset haurasloikko, karvakiviyrtti, kallioimarre, kivikkoalvejuuri ja hiirenporras. - Luonnonkasvillisuutta edustavat kohteessa muun muassa sen keskiosan pohjoislaidan rehevähkö korpi sekä koillisreunan rinnelehto muutamine metsälehmuksineen ja näsiöineen ja itäpään (Starttimäen) rinnelehto, jossa kasvavat mm. metsämaarianheinä, metsävirna, sinivuokko ja kevätlinnunherne.

ARVOLUOKKA: I (valtakunnallisesti uhanalaiset lajit keltamatara ja saunionoidanlukko). Lisäarvoina valtakunnallisesti silmälläpidettävät lajit ketonoidanlukko ja kellotalvikki, alueellisesti uhanalaiset lajit ahokissankäpälä ja musta-apila, Helsingissä vaarantunut laji metsämaarianheinä, Helsingissä silmälläpidettävä laji metsävirna, Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit keltatalvikki, kevätlinnunherne, metsälehmus, näsiä, maariankämmekkä, kevättädyke ja mäkihorsma sekä kohteen näyttävyys (korkea kalliokko), monipuolisuus, erikoisuus, historia (Helsingin maalinnoituksen laajin asemakokonaisuus) ja laajuus.

RAJAUKSEN PÄIVITYS V. 2005: Rajausta on hiukan korjattu kohteen koillislaidalla poistamalla kohteesta tonttialueita ja joutomaaniittyä.

RAJAUKSEN PÄIVITYS V. 1998: Alueen rajausta itään päin laajennettu kattamaan Starttimäen lehtoisen rinteen (mm. metsämaarianheinä).


Tapahtumat

Pvm
30.11.2015
Tapahtumatyyppi
Tutkimus
Kuvaus
Kohteessa on tehty haitallisten vieraskasvilajien kartoitus vuonna v. 2015. Kartoitustietoja voi tarvittaessa tiedustella ympäristöpalveluista (kymp.ltj@hel.fi). Vuonna 2015 vieraslajikartoitus on tehty 38:ssa I-luokan kasvikohtessa.

Pvm
31.12.2012
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen kuvauksen kohtaa Arvoluokka on muutettu v. 2012 arvoluokkapäivityksessä. Itse arvoluokka ei ole muuttunut. Lisätietoa aineistokuvauksessa.

Pvm
28.02.2006
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen rajausta ja tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2005.

Kohteen lajihavainnot