Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Kalkkivuoren uloke (74/91)


Pinta-ala (kartalta)
0,19 ha

Arvoluokat

II
huomattavan arvokas

Kohdekuvaus

Kohteessa on v. 2022 tehty päivityskartoitus, jonka tiedot on tallennettu kohdekuvaukseen.

KUVAUS JA LAJITIEDOT: Kohde on pieni runsaskalkkinen kalliopaljastuma sitä ympäröivine lehtomaisine metsineen. Kalkkivaikutuksen ansiosta kohteessa kasvaa useita vaateliaita kasveja, mm. lehtosinijuuri, metsäruusu, metsävirvilä (metsävirna), metsämaarianheinä, mäkikuisma, lehtokuusama, kevätlinnunherne, näsiä, sinivuokko, metsäkurjenpolvi, haisukurjenpolvi ja mäkiarho. Kartioakankaalia ja pesäjuurta ei havaittu. Itäreunassa on jonkin verran nähtävissä vanhoja puutarhatähteitä. Eteläreuna on osittain muuttunut kadun varrsta ja kohteen poikki kulkee kapea polku. Vuoden 2022 päivityskartoituksessa ei havaittu kohteelle aikaisemmin kirjattuja pesäjuurta ja kartioakankaalia. Pesäjuuri voi kuulua edelleen lajistoon, joskin merkitty kasvupaikka on hyvin lähellä katua.

ARVOLUOKKA: II (Helsingissä vaarantunut laji metsämaarianheinä sekä huomattavat lisäarvot). Lisäarvoina Helsingissä silmälläpidettävä laji lehtosinijuuri sekä Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit kevätlinnunherne, lehtokuusama, metsäruusu, näsiä ja mäkiarho.


Tapahtumat

Pvm
14.03.2023
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen rajaus ja tiedot on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2022. 14.3.2023 on päivityskartoituksen tietojen tallennuksen aloituspäivämäärä koko v. 2022 kartoitetun aineiston osalta.

Pvm
30.11.2015
Tapahtumatyyppi
Tutkimus
Kuvaus
Kohteessa on tehty haitallisten vieraskasvilajien kartoitus vuonna v. 2015. Kartoitustietoja voi tarvittaessa tiedustella ympäristöpalveluista (kymp.ltj@hel.fi). Vuonna 2015 vieraslajikartoitus on tehty 38:ssa I-luokan kasvikohtessa.

Pvm
31.12.2012
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen kuvauksen kohtaa Arvoluokka on muutettu v. 2012 arvoluokkapäivityksessä. Itse arvoluokka ei ole muuttunut. Lisätietoa aineistokuvauksessa.

Pvm
28.02.2006
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen rajausta ja tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2005.

Kohteen lajihavainnot