KUVAUS- JA LAJITIEDOT: Kohde koostuu Melkin pohjoispään itärannan merenrantaniitystä ja sen edustan kivikkoisesta matalikosta sekä koillisrannan hietikoista. Rantaniitty edustaa selkävesi- ja ulkosaaristotyyppejä välittävää tyyppiä. Vesirajassa ja matalikolla kasvavat mm. pikkuluikka, pikkuhaura ja sinikaisla. Itse niitty ja sen yläpuolinen kasvillisuus ovat melko selvästi vyöhykkeisiä: alaosassa meriluikka- tai suolavihviläniittyä ja keskellä luhtakastikka- tai rönsyrölliniittyä sekä ylhäällä ranta-alpivyöhyke ja sitten kapea tervaleppävyö, jonka kenttäkerrosta luonnehtii alempana mesiangervo ja ylempänä soratörmän tyvellä lillukka. Pohjoiseen päin niityn ja lepikon kivikkoinen pohja muuttuu yhä hiekkaisemmaksi, kunnes laituritien länsipuolelta alkaa puhdas hietikko. Se ulottuu pitkälle kohti kaakkoa, muuttuen siellä kivikkoiseksi ja parin kalliokon katkaisemaksi. Hietikolla kasvaa hyvin runsaasti suola-arhoa Helsingin komeimpina mattoinaan, tuuheita ja korkeita merimaltsaryhmiä, näyttäviä rantavehnätupsaleita ja melkoisesti merisinappia. Merinätkelmä on niukkana läsnä aivan kohteen kaakkoispäässä erillisellä hietikkolaikulla. Keväällä hietikolla kukkii hyvin runsaana mäkilemmikki (erikoinen kasvupaikka tälle valtaosin kallioketokasville!).
ARVOLUOKKA: II (kohteeseen kuuluvat luonnonsuojelulain mukaiset suojellut luontotyypit merenrantaniitty (osittain) ja luonnontilainen hiekkaranta). Lisäarvoina Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit hentosuolake, merinätkelmä ja suola-arho sekä kohteen luonnontilaisuus (jopa hietikko on erinomaisesti säilynyt), näyttävyys (upea hiekkaranta), kasvillisuustyyppien edustavuus ja laajuus.
RAJAUKSEN PÄIVITYS V. 2006: Rajausta on korjattu kohteen itäosassa edustavan hietikkokasvillisuuden todellisen laajuuden mukaiseksi (myös ottamalla mukaan kohteen kaakkoispääksi kallioiden väliset erilliset hietikkolaikut).
RAJOITUKSET JA SUOSITUKSET: Kohde sijaitsee sotilasalueella; maihinnousuun ja liikkumiseen tarvitaan erityislupa.