KUVAUS- JA LAJITIEDOT: Vain reilun hehtaarin kokoiseksi ulkoluodoksi Tiirakari on kasvistoltaan rikas (82 putkilokasvilajia). Tämä johtuu luodon monenlaisten kasvupaikkojen mosaiikista sekä runsaan pesimälinnuston aiheuttamasta lannoituksesta. Kasvisto on myös vaikuttavan värikästä eri lajien kukkiessa näyttävästi alkukesästä syksyn tuloon. Luodon kallioilla kukoistaa erikoislaatuinen lintuluotokasvisto (luonnon- ja rikkakasvien sekoitus) jäseninään mm. ruoholaukka, mäkikaura, tummarusokki, rantakanankaali, lutukka, jauhosavikka, rantaukonnauris, peltopillike, pihakrassi, kylänurmikka, rantanurmikka, keltamaksaruoho, isomaksaruoho, pihatähtimö, merisaunio ja sammakonvihvilä. Luodon eteläosan tulvalampareen kasvistoon kuuluvat monien yleisempien lajien ohella merisara, ruskokaisla ja hentosuolake. Pohjoisrannan hiekan ja soran sekaisella kasaumalla kasvavat suola-arho, morsinko, merisinappi ja merimaltsa. Luotoa värittävät myös runsas rantakukka sekä keto-orvokki, rantakanankaali, maitohorsma, mesiangervo, keltakannusruoho, keltamaite, ranta-alpi, ketohanhikki, isolaukku, kurtturuusu (iso pensaikko), pietaryrtti, merivirmajuuri ja rantatädyke.
ARVOLUOKKA: II (alueellisesti uhanalainen laji ruskokaisla). Lisäarvoina Helsingissä silmälläpidettävä laji merisara ja Helsingissä muuten huomionarvoinen laji hentosuolake sekä kohteen luonnontilaisuus (vähän kävijöitä), näyttävyys (kasviston värikkyys) ja monipuolisuus.
RAJOITUKSET JA SUOSITUKSET: Luodolla käyntejä tulee välttää lintujen pesimäaikana huhti-heinäkuussa.