Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Isosaaren länsi- ja luoteisranta (40/93)


Pinta-ala (kartalta)
10,43 ha

Arvoluokat

I
hyvin arvokas

Kohdekuvaus

Kohteessa on v. 2023 tehty päivityskartoitus, jonka tiedot on tallennettu kohdekuvaukseen.

KUVAUS JA LAJITIEDOT: Kohteeseen kuuluvat Isosaaren länsisivun erittäin komea kivikkoranta ja siihen etelässä välittömästi vaihettuva lehtomainen metsä sekä kilometrin verran saaren pääosin hiekkaista pohjoisrantaa. Lehtomaisen metsän ylävämmän kuusi-, koivu- ja pihlajavaltaisen osan vaateliaita kasvilajeja ovat sen pohjoislaidan velholehti, eteläpuoliskon soikkokaksikko (v. 2006 ainakin 50 yksilöä) ja keskustan kaljumäntykukka sekä mustakonnanmarja, sinivuokko, tesma, isoalvejuuri, sudenmarja, koiranheisi ja runsas lehtokuusama. Kivikkorantaa kohti metsä muuttuu erikoiseksi tervaleppävaltaiseksi lehdoksi, jonka pohjalla nuokkuhelmikkä ja lillukka ovat erityisen runsaita ja jonka lajistoon kuuluu myös koiranvehnä. Tässä osassa metsää kasvaa keltasara noin 25 mättään voimin Helsingin ainoalla luontaispaikallaan. - Kivikkorannan yläosassa on pitkällä matkalla suomyrttiä vaihtelevan kokoisina pensaikkoina ja kaikkiaan Helsingin suurimpana esiintymänään. Paikoin kivikkoa rikkovat edustavat ja vaihtelevan tyyppiset merenrantaniittypälvet (suolavihvilä-, meriluikka-, pohjanpunanata- ja luhtakastikkaniittyjä sekä myös matalakasvuisia suolamaaniittyjä). Monien yleisempien lajien ohella niityillä kasvavat pikkusappi (runsas), isosappi (niukka), jouhiluikka (kolme kasvustoa), hentosuolake ja rantanätkelmä (niukka). Rannan törmän otsalla kasvaa keltamataraa. Kohteessa aikaisemmin havaittua ahokissankäpälää ei havaittu 2023. Rantaviivan alkaessa kääntyä kohti itää ilmaantuu rantakasvistoon erittäin runsaana punasavikka, jonka esiintymä jatkuu sitten samanmoisena miltei kohteeseen kuuluvan pohjoisrantaosuuden itäpäähän saakka. Merikaali on kasvanut pohjoisrannan länsipään hietikon yläreunassa kahdessa kohdassa kaikkiaan kymmenen yksilön voimin (v. 2006), mutta vuonna 2023 lajia ei havaittu. Pohjoisrannan lahdelmasta alkaen itään pohjoisranta on hietikkoa, jota meren kasaamat rakkolevä- ja ahdinpartavallit verrattomasti ravitsevat. Hyvin runsaan punasavikan ohella tämän rantaosuuden kasvistoon kuuluvat mm. runsas suola-arho, melko runsas morsinko, merisinappi, vesitattaren maamuunnelma, merikaisla, konnanleinikki, kierumatara, merinätkelmä, matalan veden pikkuluikka ja etenkin osuuden itäpäässä hyvin runsas merimaltsa.

ARVOLUOKKA: I  [Valtakunnallisesti vaarantunut laji keltamatara ja Helsingissä äärimäisen uhanalainen laji  keltasara. Lisäarvoina alueellisesti uhanalainen laji jouhiluikka, valtakunnallisesti silmälläpidettävä laji pikkusappi, Helsingissä vaarantunut laji velholehti ja Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit mustakonnanmarja, lehtokuusama, isosappi, merinätkelmä ja suola-arho sekä kohteen luonnontilaisuus, näyttävyys (komeita kivikko- ja hiekkarantoja), monipuolisuus (rantatyypit), kasvillisuustyyppien edustavuus (ml. luonnonsuojelulain mukaiset suojellut luontotyypit merenrantaniityt (4 kpl) ja laajuus (yli 2 km pitkä merenrantaosuus).]

RAJAUKSEN PÄIVITYS v. 2006: Rajausta on paljon laajennettu liittämällä alkuperäiseen lehtokohteeseen saaren lähes koko länsiranta ja huomattava osa pohjoisrantaa. Kohde rajoittuu välittömästi kohteeseen 22/98, mutta koska kohteet ovat luonteeltaan kovin erilaisia, niitä ei ole mielekästä yhdistää.


Tapahtumat

Pvm
04.03.2024
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2023. 4.3.2024 on päivityskartoituksen tietojen tallennuksen aloituspäivämäärä koko v. 2023 kartoitetun aineiston osalta.

Pvm
31.12.2012
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen kuvauksen kohtaa Arvoluokka on muutettu v. 2012 arvoluokkapäivityksessä. Itse arvoluokka ei ole muuttunut. Lisätietoa aineistokuvauksessa.

Pvm
07.01.2006
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen rajausta ja tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2006.

Kohteen lajihavainnot