Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Sipulipaasi (43/93)


Pinta-ala (kartalta)
3,24 ha

Arvoluokat

II
huomattavan arvokas

Kohdekuvaus

Kohteessa on v. 2023 tehty päivityskartoitus, jonka tiedot on tallennettu kohdekuvaukseen.

KUVAUS JA LAJITIEDOT: Tämän pienen (1.3 ha) luodon kasvillisuus on värikästä ja melko rikasta (56 putkilokasvilajia) runsaan pesimälinnuston ja kallioperää lävistävien kalkkisuonten ansiosta (etenkin eteläosan kalliot ovat suonten vuoksi erikoisesti kiemuraisen juovaisia ja rosoisia). Värikkyyteen osallistuvat voimallisimmin hyvin runsaat keltamaksaruoho ja ruoholaukka, joista jälkimmäinen on perustana luodon nimelle. Oman panoksena punakeltaiseen palettiin tuovat maitohorsma, rantakukka, keltamaite, hopeahanhikki ja pietaryrtti; merisaunio lisää joukkoon vitivalkoisen. Lintuluodoille keskittyvää typensuosijakasvistoa edustavat näyttävän runsas tahma-ailakki ja niukahko tanskankuirimo. Vuoden 2023 päivityskartoituksessa ei havaittu kohteen tiedoissa aikaisemmin ollutta isolaukkua. 

ARVOLUOKKA: II  [Helsingissä vaarantunut laji tanskankuirimo. Lisäarvoina Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit hentosuolake ja tahma-ailakki sekä kohteen säilyneisyys (rantautuminen vaikeaa!) ja näyttävyys (kasvillisuuden värikkyys, kallioperä).]

RAJOITUKSET JA SUOSITUKSET: Luodolla käyntejä tulee välttää lintujen pesimäaikana huhti-heinäkuussa.


Tapahtumat

Pvm
04.03.2024
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2023. 4.3.2024 on päivityskartoituksen tietojen tallennuksen aloituspäivämäärä koko v. 2023 kartoitetun aineiston osalta.

Pvm
31.12.2012
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen kuvauksen kohtaa Arvoluokka on muutettu v. 2012 arvoluokkapäivityksessä. Itse arvoluokka ei ole muuttunut. Lisätietoa aineistokuvauksessa.

Pvm
07.01.2006
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2006.

Kohteen lajihavainnot