Arvokkaat kasvillisuus- ja kasvistokohteet
Purolahden perukka (11/98)


Pinta-ala (kartalta)
7,70 ha

Arvoluokat

I
hyvin arvokas

Kohdekuvaus

KUVAUS- JA LAJITIEDOT: Kohteen eteläosaa luonnehtii laaja järviruokoluhta, jonka märemmissä itäosissa ruovikko on paljolti jo niin tiheää, että sen alla on muita kasveja vain harvassa. Kuitenkin märemmissä osissa on yhä jäljellä lukuisia vaihtelevan kokoisia avoimempia, allikkomaisia laikkuja, joiden kasvistoon kuuluvat mm. leveäosmankäämi, merisara, sinikaisla, myrkkykeiso, konnanleinikki, vesikuusi, rantalemmikki, rantayrtti, rantanenätti, tummarusokki, suohorsma, rantapalpakko ja varstasara (2006 tavattiin vain yksi mätäs). Länttä kohti luhta muuttuu kuivemmaksi ja järviruo'on valta vähenee, jolloin sekaan tulee runsaasti muita luhtakasveja, näkyvimmin keltakurjenmiekkaa ja vesisaraa. Ruovikkoalueesta koilliseen luhdan luonne muuttuu - osittain koetilan karjan laidunnuksen ansiosta - matalampikasvuiseksi ja mosaiikkimaisemmaksi. Hyvinkin pienten korkeuserojen ja ilmeisesti myös "ensin tulleen kasvin edun" mukaisesti valtalaji vaihtuu laikuittain ja alueittain siten, että täällä on selkeästi erotettavissa useita luhta- ja luhtaniittytyyppejä (valtalajina esim. luhtakastikka, vesisara, tupassara, luhtarölli, rönsyrölli, lännenmaarianheinä, matalanurmikka tai rantaluikka). Kohteen pohjoispään laidunmäen itäpuolen matalakasvuinen, niin ikään laidunnettu kostea niittyalue on kasvistollisesti hyvin kiintoisa ja Helsingissä erikoinen lajeinaan mm. hyvin runsas hirssisara, runsas rätvänä, melko runsas ojakurjenpolvi ja niukahko jäkki sekä niukat nurmitatar ja kartioakankaali. Itse laidunmäen kasvistoon kuuluu keväthanhikki.

ARVOLUOKKA: I (alueellisesti uhanalaiset lajit jouhiluikka, ojakurjenpolvi ja nurmitatar, valtakunnallisesti silmälläpidettävät lajit jäkki ja kartioakankaali, Helsingissä erittäin uhanalainen laji keväthanhikki ja Helsingissä vaarantunut laji varstasara sekä huomattavat lisäarvot). Lisäarvoina Helsingissä silmälläpidettävät lajit merisara, hirssisara ja vesikuusi, Helsingissä muuten huomionarvoiset lajit rantayrtti, hentosuolake ja hernesara sekä kohteen kasvillisuustyyppien edustavuus (erityisesti matalakasvuiset luhta- ja luhtaniittytyypit) ja erikoisuus (varsinkin hirssisaraniitty).

ARVON YLLÄPITO: Uudelleen rajatun kohteen eteläosassa ruovikoituminen on ajoittaisesta niitosta ja laidunnuksesta huolimatta edennyt niin, että aiemmin laaja matalakasvuinen, merisaran vallitsema luhta on pilkkoutunut moniksi erillisiksi lamparemaisiksi laikuiksi. Ruovikkoa tulee kurittaa entistä voimallisemmin niitämällä ja laiduntamalla, ja avopintoja voitaisiin lisätä suorastaan ruoppaamalla ruovikkoon matalia painanteita.

RAJAUKSEN PÄIVITYS V. 2006: Rajausta on supistettu poistamalla alkuperäisestä kohteesta länsilaidan nurmilauhamättäinen laidunmaa, jonka aiemmin kasvistoltaan kiintoisat vesipainanteet ovat kuivuneet, sekä Viikinojan itäpuolen luhdat, jotka etenevä ruovikoituminen on muuntanut tavanomaisiksi ja pohjoisosassa myös laajentunut täyttömaa vierasperäisine kasveineen on turmellut. Pohjoisessa rajausta on hieman laajennettu ojakurjenpolven koko kasvualueen mukaan ottamiseksi.

RAJOITUKSET JA SUOSITUKSET: Osa kohteesta sijaitsee luonnonsuojelualueella, jolla liikkuminen on sulan veden aikana luvanvaraista. Kohteen pohjoisosia käytetään laitumina, joilla kulkeminen karjan läsnä ollessa ei ole suotavaa.


Tapahtumat

Pvm
31.12.2012
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen kuvauksen kohtaa Arvoluokka on muutettu v. 2012 arvoluokkapäivityksessä. Itse arvoluokka ei ole muuttunut. Lisätietoa aineistokuvauksessa.

Pvm
07.01.2006
Tapahtumatyyppi
Päivitys
Kuvaus
Kohteen rajausta ja tietoja on päivitetty. Päivityskartoitus on tehty vuonna 2006.

Kohteen lajihavainnot