| Nimi suomeksi | Helsingin aluejaot - kaupunginosat |
| Nimi ruotsiksi | Helsingfors stadsdelar |
| Nimi englanniksi | District Map of the City of Helsinki |
| Kuvaus | Helsinki on jaettu asemakaavoilla tai erillisillä kaupunginhallituksen päätöksillä vahvistettuihin kaupunginosiin. Kiinteistöjärjestelmä perustuu tähän kaupunginosajakoon. Tilastointia ja palvelujen järjestämistä varten kaupunginhallitus on lisäksi vahvistanut erillisen piirijaon, joka koostuu suurpiireistä, peruspiireistä, osa-alueista ja pienalueista. Historiallisista syistä kaupunginosajako ja piirijako eivät ole täysin yhteneviä. Pääsääntöisesti kaupunginosat muodostuvat kuitenkin yhdestä tai useammasta kokonaisesta osa-alueesta, mihin myös osa-alueiden numerointi viittaa. Helsingin kaupunkiympäristön toimialan Palvelut ja luvat -kokonaisuuteen kuuluva Kaupunkimittaus ylläpitää paikkatietoaineistoa, jossa on kaupunginosien rajat, nimet ja tunnukset.
|
| Mittakaava | 1:500 |
| Erotuskyky | Vastaa kantakartan kartoitustarkkuutta |
| Koordinaatisto | ETRS-GK25 |
| Vaihtoehtoinen koordinaatisto | Helsingin kaupungin erilliskoordinaatisto |
| Korkeusjärjestelmä | Ei määritelty |
| Alueellinen kattavuus | Koko Helsingin alue |
| Käyttötarkoitus | Kiinteistötunnus muodostuu kaavasta kunta-kaupunginosa/kylä-kortteli/talo-tontti/tila. Aluejakojen avulla voidaan toteuttaa erilaisia paikkatietoanalyyseja. |
| Jakelutapa | Kaupungin karttapalvelussa (http://kartta.hel.fi/) ja sisäverkon paikkatietovipusessa katseltavissa ja tulostettavissa. Kaupungin karttapalvelussa ladattavissa. Kaupungin sisäverkon palvelulevyltä ladattavissa. Uusin painettu Helsingin Kiinteistökartta on vuodelta 2013. Avoimen datan jakelussa osoitteessa http://ptp.hel.fi/avoindata/ |
| Tallennusmuoto | Sähköisesti Oracle-tietokannassa |
| Vakioitu tuloste | Painettu Helsingin Kiinteistökartta (uusin vuodelta 2013) |
| Käyttöehdot | Maksuton tilaus- ja sopimusaineisto; Käyttöoikeus- tai julkaisulupamaksuja ei veloiteta. Käyttö- ja julkaisuoikeus Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalveluiden määrittelemien ehtojen mukaisesti. Aineistojen irrotus- ja toimituskulut peritään voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Avoimen datan jakelun lisenssi osoitteessa: http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi. |
| Julkinen saatavuus | julkista saatavuutta ei rajoitettu |
| Hinta | Mahdolliset irrotus- ja valmistelutyöt veloitetaan voimassa olevan hinnaston mukaan. Hinnasto saatavilla osoitteessa https://www.hel.fi/helsinki/fi/kartat-ja-liikenne/kartat-ja-paikkatieto/kaupunkimittauksen+sahkoinen+asiointi/kaupunkimittauksen+ohjeet+ja+lomakkeet Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalvelut/ohjeet-ja-lomakkeet. Avoimelle datalle Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalvelut ei tee asiakaskohtaisia irrotus- tai toimitustöitä. |
| Ylläpitävä organisaatio | Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalvelut |
| Omistava organisaatio | Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalvelut yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa |
| Aineiston julkaisupäivämäärä | 1.1.1982 |
| Ylläpitotiheys | Jatkuva ylläpito, viimeisin muutos 3.4.2024 |
| Ajantasaisuus | ajantasainen, jatkuva ylläpito |
| Ajantasaisuuspäivämäärä | 2025-01-02 |
| Historiatieto | Ensimmäiset nykyisistä kaupunginosista syntyivät 1800-luvulla, kun Helsingille alettiin laatia asemakaavoja. Sipoon ja Vantaan liitosalueiden liittämisen jälkeen Helsingissä on 59 kaupunginosaa. Kaupungin piirijako ja kaupunginosajako julkaistiin osana Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalvelutn opaskarttoja ensi kerran vuonna 1982. Aluejako-aineistot on siirretty Oracle-tietokantaan vuoden 2011 aikana. |
| Ylläpitomenetelmat | |
| Tietolähde | Asemakaavoitus, kaupungin eri hallintokuntien sekä kaupungingeodeetin päätökset |
| Tiedonkeruumenetelmä | Asemakaavoitus |
| Tiedonkeruuvaihe | Valmis |
| Tiedonkeruutila | Jatkuva ylläpito |
| Yhteyshenkilö 1 | Roope Summanen (Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalvelut) |
| Yhteyshenkilö 2 | Markus Lauha (Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Ympäristöpalvelut) |
| Resurssin tyyppi | Paikkatietoaineisto |
| Liitännäisresurssi | - |
| Paikkatietopalvelutyyppi | Muu palvelu |
| Teema 1 | Tilastot |
| Teema 2 | Aluesuunnittelu |
| Aiheluokka 1 | Sijainti |
| Aiheluokka 2 | Aluesuunnittelu / kiinteistöjärjestelmä |
| Aiheluokka 3 | Yhteiskunta |
| Inspire-tunnus | - |
| Avainsanat | kaupunginosa, hallinto, aluejako, hallintoalue, hallintorajat, tilasto, Alppiharju, Aluemeri,
Eira, Etu-Töölö, Haaga, Hermanni, Herttoniemi, Kaarela,
Kaartinkaupunki, Kaivopuisto, Kallio, Kamppi,
Karhusaari,
Katajanokka,
Kluuvi,
Konala,
Koskela,
Kruununhaka,
Kulosaari,
Kumpula,
Käpylä,
Laajasalo,
Laakso,
Lauttasaari,
Länsisatama,
Malmi,
Meilahti,
Mellunkylä,
Munkkiniemi,
Mustikkamaa-Korkeasaari,
Oulunkylä,
Pakila,
Pasila,
Pitäjänmäki,
Pukinmäki,
Punavuori,
Ruskeasuo,
Salmenkallio,
Santahamina,
Suomenlinna,
Suurmetsä,
Suutarila,
Sörnäinen,
Taka-Töölö,
Talosaari,
Tammisalo,
Tapaninkylä,
Toukola,
Tuomarinkylä,
Ulkosaaret,
Ullanlinna,
Ultuna,
Vallila,
Vanhakaupunki,
Vartiokylä,
Vartiosaari,
Viikki,
Villinki,
Vuosaari,
Östersundom |
| Avainsanat (Gemet) | - |
| Julkaisuajankohta | |
| Aineiston päivityspäivämäärä | jatkuva ylläpito |
| Sääntöjenmukaisuus | Ei arvioitu |
| Metadatan vastuutaho | Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Palvelut ja luvat, Kaupunkimittauspalvelut |
| Verkko-osoite | Helsingin karttapalvelut; https://kartta.hel.fi/avoindata |
| Metatietojen päivitys | 8.1.2026 15.21.57 |
| Muut tiedot | Helsingin kaupunki on siirtynyt käyttämään ETRS-GK25 tasokoordinaatistoa ja N2000-korkeusjärjestelmää joulukuussa 2012. - Kaupunginosien tunnukset ja nimet (31.5.2012): 12 Alppiharju,
- Aluemeri,
6 Eira,
13 Etu-Töölö,
29 Haaga,
21 Hermanni,
43 Herttoniemi,
33 Kaarela,
3 Kaartinkaupunki,
9 Kaivopuisto,
11 Kallio,
4 Kamppi,
58 Karhusaari,
8 Katajanokka,
2 Kluuvi,
32 Konala,
26 Koskela,
1 Kruununhaka,
42 Kulosaari,
24 Kumpula,
25 Käpylä,
49 Laajasalo,
18 Laakso,
31 Lauttasaari,
20 Länsisatama,
38 Malmi,
15 Meilahti,
47 Mellunkylä,
30 Munkkiniemi,
19 Mustikkamaa-Korkeasaari,
28 Oulunkylä,
34 Pakila,
17 Pasila,
46 Pitäjänmäki,
37 Pukinmäki,
5 Punavuori,
16 Ruskeasuo,
56 Salmenkallio,
51 Santahamina,
52 Suomenlinna,
41 Suurmetsä,
40 Suutarila,
10 Sörnäinen,
14 Taka-Töölö,
57 Talosaari,
44 Tammisalo,
39 Tapaninkylä,
23 Toukola,
35 Tuomarinkylä,
53 Ulkosaaret,
7 Ullanlinna,
59 Ultuna,
22 Vallila,
27 Vanhakaupunki,
45 Vartiokylä,
48 Vartiosaari,
36 Viikki,
50 Villinki,
54 Vuosaari,
55 Östersundom |