| Nimi suomeksi | Helsingin maisemakulttuurikartta |
| Nimi ruotsiksi | Landskapskultur |
| Nimi englanniksi | Landscape culture |
| Kuvaus | Maisemakulttuurikartassa on esitetty Helsingin keskeisimmät kulttuurimaisemakohteet, puistot, puutarhat ja maisemakokokonaisuudet. Lähtökohtana on ollut yleiskaava 2002:n yhteydessä tehdyt kulttuuriympäristöselvitykset, joita on tarkennettu ja päivitetty. Kohteiden valinnassa on käytetty valtakunnallisessa kartoitustyössä hyväksyttyjä valintakriteerejä: paikan historiallista, puutarhataiteellista, maisemakuvallista tai puutarhakulttuurista arvoa. Valintakriteereissä on painotettu erityisesti helsinkiläisen kulttuurimaiseman kannalta keskeisiä erityispiirteitä ja helsinkiläisten vapaa-ajan vietosta kertovia paikkoja. Monet alueet ovat kerroksellisia. Kohteet on luokiteltu alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan. Tarkastelun rajavuotena on ollut 1980-luku, tätä uudempia kohteita ei sisälly tarkasteluun.
Maisemakulttuurikohteiden lisäksi helsinkiläisiin kulttuuriympäristöihin sisältyvät rakennetut kulttuuriympäristöt sekä arkeologiset kohteet. |
| Mittakaava | |
| Erotuskyky | |
| Koordinaatisto | ETRS-GK25 |
| Vaihtoehtoinen koordinaatisto | Ei määritelty |
| Korkeusjärjestelmä | Ei määritelty |
| Alueellinen kattavuus | Kartan alue kattaa koko Helsingin alueen eteläistä merialuetta lukuun ottamatta. Östersundomin osalta kartta on vajavainen. |
| Käyttötarkoitus | Palvelee maankäytön suunnittelua ja alueiden kehittämistä. Kartta havainnollistaa keskeisimmät maisemakulttuurikohteet, -piirteet ja –alueet. Nämä arvot ovat osa yhteistä kulttuuriperintöämme ja luovat merkityksellisyyttä ja kerroksellisuutta elinympäristöömme. Kartan tarkoitus on toimia lähtötietona mm. alueiden käyttötarkoituksia ja rajauksia määriteltäessä. |
| Jakelutapa | WFS-rajapinta |
| Tallennusmuoto | PostGIS -tietokanta. |
| Vakioitu tuloste | |
| Käyttöehdot | |
| Julkinen saatavuus | julkista saatavuutta ei rajoitettu |
| Hinta | |
| Ylläpitävä organisaatio | Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Maankäyttö ja kaupunkirakenne, Kaupunkitila ja maisemasuunnittelu |
| Omistava organisaatio | Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala |
| Aineiston julkaisupäivämäärä | |
| Ylläpitotiheys | |
| Ajantasaisuus | |
| Ajantasaisuuspäivämäärä | |
| Historiatieto | |
| Ylläpitomenetelmat | |
| Tietolähde | |
| Tiedonkeruumenetelmä | |
| Tiedonkeruuvaihe | |
| Tiedonkeruutila | Ei tietoa |
| Yhteyshenkilö 1 | Anna Böhling (Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Maankäyttö ja kaupunkirakenne) |
| Yhteyshenkilö 2 | Maria Hyövälti-Kantola (Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Maankäyttö ja kaupunkirakenne, Kaupunkitila ja maisemasuunnittelu) |
| Resurssin tyyppi | Paikkatietoaineisto |
| Liitännäisresurssi | |
| Paikkatietopalvelutyyppi | Katselupalvelu |
| Teema 1 | Ei teemaa |
| Teema 2 | Ei teemaa |
| Aiheluokka 1 | Ei aiheluokkaa määritetty |
| Aiheluokka 2 | Ei aiheluokkaa määritetty |
| Aiheluokka 3 | Ei aiheluokkaa määritetty |
| Inspire-tunnus | |
| Avainsanat | Maisemakulttuuri, yleiskaava |
| Avainsanat (Gemet) | |
| Julkaisuajankohta | |
| Aineiston päivityspäivämäärä | |
| Sääntöjenmukaisuus | |
| Metadatan vastuutaho | Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Maankäyttö ja kaupunkirakenne, Kaupunkitila ja maisemasuunnittelu |
| Verkko-osoite | |
| Metatietojen päivitys | 12.03.2020 12:48:00 |
| Muut tiedot | |